Kaksi vanhaa, vanhaa varista

nuokkuu hiljaa pellon aidalla.

 

Ruskea on rinta kaisliston,

taivas harmaa. Sataa. Syksy on.

 

"Kurkikin jo lähti", veljelleen

toinen virkkaa niinkuin itsekseen.

 

Pitkä hiljaisuus. Jo toinenkin

"niin maar, lähti", sanoo takaisin.

 

Sitten vanhukset taas vaikenee,

Järven pintaan sade soittelee.

 

Sukii siivenselkää toisen pää.

Toinen joskus silmää siristää.

 

Höyhenihin niskat kyyristyy.

Sataa. Hiljaista on. Hämärtyy

 

yli pellon mustan kynnöksen.

Tuntuu riihen tuoksu etäinen.

 

Kaksi märkää, vanhaa varista

nuokkuu aatoksissaan aidalla.

 

"Täytyy tästä...", toinen havahtuu,

lentoon verkkaisesti valmistuu.

 

"Käyhän taaskin tarinoimassa.

Oli oikein hauskaa tavat."

 

                          Lauri Pohjanpää

 

 

Mun kaikista rakkain syysruno. Vaikka tämä onkin jotenkin niin kaihoisa, niin silti niin kaunis ja tunnelmallinen ja tästä tulee jotenkin kummasti hyvälle tuulelle!