Pampulalta irtosi lakin tupsu viimeisimmällä mummulareissulla, joten eihän pipoa tietenkään voinut enää pitää ja varsinkaan kun saamaton äiti ei saanut tehtyä uutta tupsua pipoon, mikä nyt olisi ollut paljon iisimpi juttu kuin kokonaan uuden pipon värkkääminen, mutta uuden pipon värkkääminen innosti äiti enemmä, joten eikun hommiin

 

Ensimmäisen version piti siis olla Pampulalle, mutta kun otimme pipon pois pesukoneesta, niin emme millään saaneet sitä venytettyä Pampulan päähän sopivaksi, vaikka kuinka kiskoimme (tytöt olivat tässä vaiheessa erittäin innokkaina apulaisina). Joten siitä tulikin Tinttanan kissalakki, vaikka alunperin aioin tehdä vain yhden

 

No sitten isomman lakin kimppuun ja siitä tulikin sitten juuri sopiva Pampulan päähän ja vähn muokkailin mallia tästä Tinttanan lakista, sillä tässä niska jää aika paljaaksi, mutta muutamalla lisäkierroksella niskanpuolelle se homma hoitui jo toisessa veriossa.

Ohje lakkiin tuon linkin takana. Lankana käytin Novitan Huopasta. Nyt kyllä puikoilla on jo Pikku-ukon lakki ja se tulee sitten Eskimosta, niin voi vertailla, että kumpi parempi!